Alun perin tämä matka oli suunniteltu helmikuulle 2024, mutta reissu siirtyi puoli vuotta eteenpäin. Varattiin risteily Risteilykeskuksen kautta tammikuun 2023 matkamessuilta. Muutama yllättävä taloudellinen meno ja korkojennousu kuitenkin vaikutti sen verran negatiivisesti meidän talouteemme, että päädyttiin siirtämään risteily loppuvuoteen.
Helmikuussa meidän laivanamme olisi 7 yön ajan ollut Celebrity Cruisesin Apex ja kohteina San Juan – Puerto Rico, Philipsburg – St. Maarten, Charlotte Amalie – St. Thomas ja Puerto Plata – Dominikaanin tasavalta. Apex kuuluu samaan Edge-luokkaan, eli Celebrity Cruisesin nykyaikaisimpaan luokkaan, johon myös vuoden 2021 häämatkan Edge-alus kuuluu.

Helmikuun risteilylle varattiin ensin E2 kategorian hytti, koska sunset-hyttiä ei ollut vapaana.  

Hyvä vinkki on, että mikäli laivalla on jokin tietty hyttiluokka josta ehdottomasti haluat huoneen, voit lisätä itsesi jonotuslistalle.

Näin meillekin aukesi parin viikon päästä varauksesta jonotuslistalta paikka sunset-hyttiin ja siihen iskettiin kiinni. Käydään risteilyn kuluja toiveiden mukaan läpi myöhemmin, mutta tämä helmikuun 7 yön risteilyn all-included hinta palvelurahoineen olisi ollut 4134 €. Sunset-hytin hinta nosti kokonaishintaa hieman ollen lopulta 4533,50 €. Heti varauksen jälkeen maksetaan varausmaksu joka tällä hetkellä on 165€ / hlö 6-14 vuorokauden risteilyille. Loppusumma maksetaan 70 vrk ennen lähtöä. All included tarkoittaa Celebrity Cruises:lla nykyään sitä, että hintaan sisältyy Classic-juomapaketti ja Basic-tason nettipaketti / matkustaja.

Marraskuussa 2023 olin yhteydessä Risteilykeskukseen risteilyn siirrosta. Aiemmin on aina mietitty ajankohta toiveineen ja lähetetty ne Risteilykeskukselle. Sieltä on sitten tullut 2–3 ehdotusta risteilyistä, joista on valittu meille mieluisin. Tällä kertaa katsoin itse vaihtoehtoja ja hyväksytin Ninalla. Nina on monta vuotta puhunut, että haluaisi käydä ABC-saarilla ja kun listalla oli risteily, minkä kohteet olivat vain ABC-saaret, eli Aruba, Bonaire ja Curaçao, niin valinta oli helppo. Muita varustamoita tai laivaluokkia ei edes katsottu kuin tuo Celebrityn Edge-luokka. Viesti siis Risteilykeskukseen, että tarve siirtää risteily ja uutena ajatuksena edellä mainittu. Risteilykeskukselta vastattiin nopeasti, että hoidetaan homma ja onko meillä toivetta uuden risteilyn hyttiluokasta. Kun sunset-hyttiä ei ollut vapaana, päädyin C2, eli Concierge class:n hyttiin ja mikäli Captains Clubin (Celebrityn kanta-asiakasohjelma) kautta saa tasokorotuksen C1 luokkaan, niin tietysti se otetaan.

Tasokorotus onnistui ja saatiin toivottu hytti kannelta 12. Tiedossa oli, että kun risteilyn siirto itseasiassa muutti kokonaishintaa halvemmaksi, tulisi varustamolta todennäköisesti muutosmaksu, mutta eipä sitä koskaan meille tullut. 2 hengen reissuilla nämä Celebrityn muutoskulut toteutuessaan on 200 € luokkaa, kun muutos tehdään viimeistään 70 päivää ennen lähtöä. Uusi, eli lokakuussa 2024 toteutunut risteily oli 8 yön risteily Celebrity Cruises:n Beyond-aluksella infinite-veranda hytissä. Hinta 4086,20 €.

Retket ja ennakkovaraukset

Häämatkalla risteilyn retkiä myytiin vielä laivallakin ja alkuun ajattelin, että katsellaan niitä sitten myöhemmin. Noo, siinä oli ensimmäinen ero häämatkan ja tämän risteilyn välillä. Ihan ymmärrettävästi retkille oli tilaa silloin loppuvuonna 2021 enemmän, kun meidän laivan täyttöaste oli vain n. 25% ja nyt 2024 laiva oli ihan täysi. Ensimmäiset retket oli Sold out jo muutamaa kuukautta ennen reissua ja tästä syystä päädyin kuitenkin varaamaan meille retket jo ennakkoon kaikkiin kolmeen kohteeseen. Laivalle päivitin meidän classic-juomapaketit myös ennakkoon premium-tasolle.

Muita ennakkoon tehtyjä varauksia oli auto Miamiin, liput Dolhinsin NFL-matsiin ja 3 eri hotellia. Ensimmäinen hotelli oli Miami Downtownissa, toinen Key West:ssä ja kolmas Fort Lauderdalesta.

Reissuun

Reissu starttasi sunnuntaina 29.9.24 sinivalkoisin siivin New Yorkiin. Koska kumpikaan ei koskaan ollut käynyt New Yorkissa muuten kuin lentokentällä, otettiin 10 tunnin vaihto ja tehtiin reilun 4 tunnin visiitti Manhattanille. New Yorkista sitten parin tunnin lento Miamiin, missä oltiin aikaerojen jälkeen aamulla. Ilman tuota Manhattanin visiittiä oltaisiin todennäköisesti lennetty Dallasin kautta. Suorat lennothan Finnair aloittaa vasta Marraskuussa.

Miamissa lomailtiin 5 päivää, joiden aikana shoppailtiin, käytiin Dolphinsin pelissä ja yön yli reissulla Key Westissä. Risteily starttasi jenkkien aikaa lauantaina ja paluu seuraavan viikon sunnuntaina. Laivalta melko suoraan lentokentälle ja Suomeen eläinten luokse.

Saa nähdä kuinka monta tekstiä tuosta reissusta tulee, mutta eiköhän omansa tule ainakin New Yorkista, Miamista, risteilyltä, Arubalta, Curaçaolta ja Bonairelta.
Onko jotain mikä tästä reissusta erityisesti kiinnostaa? Mielellään saa kysyä tai kertoa😊

Taking off
Pate

Inspiroidu myös näistä!

Vastaa